Omistusasuminen kannattaa aina, vai kannattaako?
Tuttavani kysyi minulta useampi vuosi sitten, eikö teidänkin kannattaisi ostaa oma asunto. Mietin itsekseni, että eikö repullinen vuokra-asuntoja millään riittäisi korvaamaan puuttuvaa omaa asuntoa? Hän niin kuin moni muu suomalainen on vankkumattomasti sitä mieltä, että oman asunnon omistaminen on lähtökohtaisesti kannattavin asumismuoto.
Kun vertaillaan vuokra- ja omistusasumista, yleinen toteamus miksi vuokralla ei kannata asua on se, että siinä maksaa jollekin toiselle eikä itselle. Tämä on selvä asia meille kaikille. Kuitenkin vaikka asuisit vuokralla, voit olla mukana asuntomarkkinoilla hyötyen asuntojen hinnan noususta sekä vuokratuloista. Tässä on koko asian juju. Jos pystyt keräämään itsellesi isommat kassavirrat vuokratuloina suhteessa asumisesi kustannukseen, säästät selvää rahaa. Lisäksi pääomasi eivät ole parkkeerattuja yhteen asuntoon, joka saattaa olla joissakin markkinatilanteissa hyvinkin epälikvidi vaan oma asuminen sekä sijoituskohteet joustavat paremmin taloustilanteiden mukaan. Voit vaihtaa asuntoa yleisen vuokratason laskiessa tai muuttaa helpommin työn perässä toiselle paikkakunnalle.
Otetaan yksi esimerkki:
Lähde: Oikotie.fi 24.4.2012
Olet ostamassa Töölön asuntoa, johon on tulossa putkiremontti. Remontin hinnaksi lasketaan 1000 euroa neliö. Asunnon kokonaishinnaksi tulisi näin 500 000 euroa. Jos kuitenkin sijoittaisit 500 000 euroa sijoitusasuntoihin ja saisit tuottoa 6 %, olisi kassavirta vuodessa 30 000 euroa ja verojen jälkeen 21 000. Asuisit Töölössä vuokralla 1690 eurolla, joka tekee vuodessa 20 280 euroa. Ero ei ole kovin suuri, mutta omistusasumisessa täytyy ottaa huomioon myös omasta pussista maksettava vastike eli tässä tapauksessa se tekee yhteensä 3504 euroa vuodessa. Pelkistettynä idea on, että asu kolmella prosentilla ja saa seitsemän prosentin tuotto.
Joissakin tapauksissa omistusasuminen on edullisempaa asumista kuin vuokra-asuminen, mutta on hyvä tiedostaa mistä maksaa ja kuinka paljon. Ihmisillä saattaa lähteä mopo käsistä asuntokaupoilla totaalisesti. Asunnosta maksetaan aivan mahdottomia summia sen arvoon nähden, huoneistoa remontoidaan usealla kymppitonnilla ja sisustukseenkin uppoaa useampi tuhatlappunen. Oman asunnon hintalappu saattaa nousta niin ylös, että yhteenlaskua ei edes uskalleta tehdä vaan on helpompi vain tokaista: ”Kyllä oman asunnon omistaminen kannattaa aina.” Jos joku miettii miksi asunnot ovat niin kalliita Suomessa, niin yksi keskeinen syy voi olla juuri tämä lause.
Vaurasta viikkoa
Terhi
Vauras Nainen Kodin Kuvalehdessä 5.4.2012
Suorat sanat! -juttu löytyy sekä Kodin Kuvalehden internetsivuilta sekä viime torstaina ilmestyneestä lehdestä. Uskallatko sinä vaurastua?
Jos haluaa saada, on pakko toimia
Viikonloppuna silmiini osui Taloussanomien juttu viikkorahasta. Vanhemman lapseni (4 v.) kohdalla rahan opiskelu alkoi viime kesänä pakon sanelemana. Neiti kun tuppasi haluamaan kaiken minkä edessään näki tai mihin käsi tarttui. Saadakseen haluamansa hän päätyi keräämään tölkkejä puistosta (ja kotimme parvekkeelta). Rahat eivät ole kuitenkaan menneet kulutukseen, vaan tällä viikolla käymme viemässä ensimmäisen kolikkopussin pankkiin.
Oma viikkorahani oli 10 markkaa. Totesin jossain vaiheessa, että nyt tartteis saada vähän lisää rahaa vanhemmilta. En kuitenkaan mennyt käsi ojossa heidän luokseen vaan esittelin viikkorahan korotuksen tulospalkkauksena. Tein itselleni taulukon ja annoin jokaiselle kotityölle arvon. Huomasin, että saadakseen 10 markkaa sai tehdä kovasti jo töitä. Maksimissaan pääsin 12 markkaan. Mutta se oli joka tapauksessa 20 % enemmän kuin alkuperäinen. Sain myös ajatuksen myytyä vanhemmille.
Uskon vakaasti siihen, että itse täytyy toimia saadakseen omaan elämäänsä niitä asioita, joita haluaa. Kukaan ei tee sitä minun puolestani. Tämä uskomus on selvästi vaikuttanut jo pitkään elämässäni. Se on näkynyt myös töissäni, sillä suurin osa työstäni on ollut tulospalkkauksen alaista. Valmistumisen jälkeen olen ollut myyntityössä ja yrittäjänä. Varsinkaan myyntityössä en ole saanut yhtä ainutta palkkaa, jos en ole itse vaikuttanut jollain tavalla asiaan: tarttumalla puhelimeen, tapaamalla ihmisiä ja päättämällä kauppaa.
Valmistumisen jälkeen kesällä 2002 työpaikkoja oli vähän tarjolla. Tililläni oli 8 euroa ja päässä takoi vain ajatus - pakko saada töitä ja ihan mitä tahansa. Lähdin silloin myyntitöihin. Ja se onkin ollut paras oppikoulu ikinä. Vaikka moni karsastaa myyntityötä, niin jokainen työ opettaa jollain tavalla ihmistä ja on siksi arvokasta. Minä aloitin lastenhoitajana. Niin kuin moni muu en tee enää sitä työtä mistä työurana aloitin, mutta tuskin sekään kokemus on hukkaan mennyt.
Työrikasta viikkoa
Terhi
Jalat kohti kirkon kattoa
Kävin viime viikolla mielenkiintoisen keskustelun vauraudesta ja siihen liittyvästä kateudesta. Monelle ei varmasti tule yllätyksenä, että suomalaiset ovat perin juurin kateellista kansaa. Pohdimme valmennettavani kanssa miksi ihmiset ovat kateellisia esimerkiksi yrittäjälle tai sijoittamalla osan vaurautensa hankkineille. Hän sanoi miettineensä asiaa paljonkin ja tullut siihen tulokseen, että ihmiset eivät ole niinkään kateellisia siitä tavarasta tai omaisuudesta mitä toisilla on vaan rohkeudesta mitä on tarvittu saavuttaakseen nämä asiat.
Miten rohkeutta voi saada lisää? Ihminen tulee rohkeammaksi tehdessään rohkeutta vaativia tekoja. Tässä piilee koko jutun ydin. Vaikka saisitkin kaiken rahan ja tavaran mitä ikinä haluat (ilmaiseksi), mutta pelkäät menettäväsi sen, koska et tiedä miten saat sen takaisin, et kykene olemaan onnellinen. Onnelliseksi tullaan elämällä rohkeasti.
Itse olen ollut kova jännittämään pienestä pitäen. Edelleen, kun teen asioita ensimmäistä kertaa tai menen uuteen paikkaan, jännitän melkoisesti. Nuorena partiolaisena minulla oli kunniatehtävä pitää Suomen lippua itsenäisyyspäiväkirkossa. Jännitin niin paljon, että unohdin hengittää ja seuraava muistikuva on, kun makaan kirkon penkeillä jalat kohti kattoa. Ei ollut voittajafiilis ei. Nykyään muistan sentään hengittää, kun huomaan, että jännitys alkaa ottaa valtaa.
Pari viikkoa sitten olin tv-ohjelman kuvauksissa. Avasin suuni kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla lause loppui katastrofiin. Sain kuitenkin kasattua itseni ja lopputulos palautteen perusteella oli vähintäänkin hyvä, kun miettii miten aloitin. Viime viikolla päädyin jälleen yllättäen kameran eteen. Nyt olo tuntui jo paljon luontevammalta, sillä olinhan jo kerran ollut tässä tilanteessa. Itse olen elämäni aikana yrittänyt saada mahdollisimman monta kokemusta erilaisista tilanteista, jotta tiedän miltä minusta tuntuu ja opin elämään tunteitteni kanssa näissä tilanteissa.
Moni jännittää varallisuuden kartuttamisessa ensimmäisiä askeliaan niin paljon, että ei koskaan niitä ota. Lupaan, että kun ensimmäisen askeleen ottaa niin toinen tuntuu jo paljon helpommalta.
Rohkeaa viikkoa
Terhi
Page 1 of 9
